Kotimaanmatkailua

Asuessamme Saksassa koitimme käydä säännöllisesti tutkimassa lähialueen nähtävyyksiä. "Ulkomailla" (vaikka asuimmekin Saksassa, jolloin Saksa ei periaatteessa ollut 'ulkomaa') tämä lähimatkailu on jotenkin helpompaa ja luonnollisempaa, kuin Kotimaassa. Omiin lähialueisiin kun tottuu hieman liian helposti, eikä niitä pidä kiinnostavina. "Ajan tätä reittiä joka päivä töihin, täällä ei ole mitään nähtävää", "johan minä Vantaan, Helsingin ja Espoon kaikki nurkat olen kolunnut", "pitää ajaa Itä-Suomeen tai Lappiin, jos haluaa nähdä jotain uutta".

As if.

Paluumuutossa on se hyvä puoli, että tututkin Kotimaan nurkat ovat kultaantuneet muistoissa (kaikissa niissä kahdessa ja puolessa vuodessa!). Kotialueellemme on noussut uusia taloja, kortteleita - jopa ravintoloita! Helsinki on muuttunut niin, ettei yhtäkään korttelia pääse kulkemaan ihmettelemättä uusia liikkeitä ja kauppapaikkoja.

Joka viikonloppu on sellainen tutina, että jotain pitää tehdä, jossain pitää käydä. Hyvä niin, muutoin sohvamme saattaisi kulua liikaa. Yksi pyrähdys, josta kameran rullalle jäi kiinnostavia kohteita, oli loppukesäinen Tammisaari, tuo (minun) lapsuuden kesäpaikka, jossa piipahdimme matkalla valkoisille hiekkarannoille (Bromarvista kohti merta).

Vanhan kaupungin kaduilla on tunnelmaa

Nähtävyyksiä joka nurkalla

Älkää nyt kovasti naurako, mutta täällä on aina tuntunut vähän siltä, kuin olisi ulkomailla!

..tai vaikka Liisan Ihmemaassa!

Puiston päässä lapsuudesta tuttu hiekkaranta, puuttuu vain lahkeellinen, puuvillainen uimapuku
(joka roikkuu märkänä polvissa asti), hiekkalinna ja lapio. Oi muistoja! 

Teimme lyhyen nostalgiakävelyn vanhan kaupungin poikki rantaan, ja sieltä rantaravintoloita kierrellen ja viimeisistä lämpöisistä paikoista nautiskellen. Tuuli enteili jo syksyä, joten emme tutkailleet kaikkia rannan mahdollisuuksia, mutta jotenkin mielen muistilistaan jäi to do -merkintä: kesä& fillarit (ja kukkamekko, kukkahattu, piknik-kori, pirskahteleva rosee..)..

Kaffelan nuorin vieras oli jokseenkin sympaattinen..

Lehtokurppa arvostaa tuimaa katsetta <3

Mitään sen enempää suunnittelematta jatkoimme muutaman kupposen jälkeen matkaamme vielä vanhan kaupungin toiselta reunalta takaisin kohti keskustaa, ja kohta eteemme kohosi mainio vaaleanpunainen tornitalo. 

Talo, ja torni, ovat vuodelta 1875, ja Konstantin Kiseleffin käsialaa (kyllä, arkkitehdin töitä on paljonkin, ja jos jaksat kaivaa historiaa, mm. Helsingissä sijaitseva Kiseleffin talo saattaa liittyä aiheeseen). Talo kulkee nimellä vanha palotorni, ja takapihan puolelta viimeistään ymmärtää tornin ja sijainnin tärkeyden - täältä varmasti näkyy koko pitäjä. Minua alkoi kiehtoa erityisesti se osa historiasta, jonka mukaan tornitalossa on aikanaan sijainnut kaupungin putka - ei huonompi paikka lusia ;) . Harmi, että torni on nykyään yksityisomistuksessa.

Ex tempore -retkemme oli ajallisesti melko lyhyt, pidempäänkin olisimme viihtyneet, mutta jostain käsittämättömästä syystä kaikki ihanat putiikit menivät aivan liian aikaisin kiinni, emmekä päässet kunnolla tutkimaan kauppapuolen antimia. Jos sinullakin on vain hetki aikaa piipahtaa Tammisaaressa, nappaa vinkit reittiin vaikkapa täältä, ja näet ainakin osan parhaista paloista. Helene Schjerfbeckin ystävälle löytyy myös tutkittavaa, ja julistankin tässä avoimen kutsun ja vinkin taiteen ystävilleni - mennäänkö käymään Tammisaaressa (uudestaan!)? Vanhanajan joulumarkkinoiden aikaan kenties?