Paljoutta!

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Liisa Ihmemaassa -baletin. En ole ihan varma, miksi liitän tuon esityksen nyt näihin viikonlopun retken kuviin, mutta jokin kummallinen portti toiseen maailmaan -ajatus tässä nyt on.

Katsokaa vaikka.

Jos tästä hyppään, niin kastunko? Vai pääsenkö jonnekin muualle..?

Onko tässä pala taivasta vai suoseireenien kutsu syvyyteen?

Mikä on totta, mikä ei?
Missä on taivas, horisontti, veden pinta, pohja?

Sorlammen Luontopolku lienee ensimmäinen kosketuksemme Nuuksioon ja sen retkimaisemiin. Koitimme muistella ensimmäistä käyntiämme täällä, ja se sijoittuu jonnekin ensimmäisen koirani aikaan, eli lähes 10 vuoden päähän. Ensimmäisestä retkestä alkaen paikassa on ollut jotain maagista, onhan siellä luolia, hiidenkirnuja, metsoja, pelottavia kalliosolia, taianomaisia aarniometsikköjä ja ehkä maailman kaunein pähkinälehto. 

Polun varrella on viime aikoina tehty paljon metsätöitä, ja kävijämäärät ovat ilmeisesti kasvaneet, koska reitti oli leventynyt kapeasta polusta valtavaksi valtatieksi, ja hankalimpiin paikkoihin oli ilmaantunut opasteita. Mutta hankala reitti oli edelleen, juurakkoa, suota, kosteikkoja, jyrkkiä kallioita, niin jyrkkiä, että silloin kauan sitten töppöjalkaa piti tuupata, että se pääsee jyrkimmistä kohdista ylös.

Suomursu taiteilee suon yli.. Tällä eläimellä on edellistä
enemmän maavaraa.

Silti tuolla retkellä voi kokea niin monta erilaista metsätyyppiä, luonnonoikkua ja maisemaa, että pää menee vähemmästäkin sekaisin. Missään ei ole näin komeita kallioita, näin vihreää sammaleikkoa, näin jännittävää luontoa. Ajattelen aina hiidenpesän kohdalla Ronja Ryövärintytärtä, ja olen varma, että jossain pyörii kakkiainen, ja pimeällä kivenkoloista nousevat kamalat ähisevät, pelottavat männiäiset.. Naakkojen nahistelukin kuulostaa ihan ajattarien huutelulta..

Monissa saduissa ja tarinoissa kadotaan jonnekin toiseen ulottuvuuteen, välillä kaninkolon kautta, joskus vaatekaapin takaseinän läpi, peileistäkin kai on pompittu läpi. Näin aikuisiällä riittää hyvä metsäretki, pako arjesta, asfaltista, melusta. (Tai hyvä kirja).

Kunhan vaan jaksaisi aina säilyttää oman paljoutensa. Onneksi jossain vilahtaa aina välillä se Valkoinen Kani, joka käy muistuttamassa asiasta.