Kurppalehto

Joskus saattaa metsässä törmätä tuttuihin asioihin! 

Rehevä <3

Omakuva!

Suo ja Mursu

No, sinne se lumi sitten katosi, ja palataan takaisin synkkään ankeuteen. Silloin ei auta kuin muistella parempia aikoja, ja toivoa uutta talvea, sen jälkeen koittavaa kevättä ja kesää, ja taas uutta syksyä, lumista talvea (eli tätä samaa aina vaan..)..

Suo ja ankkalaituri

Suolta hyökkää Suomursu Mutamon!

Täällä on kulkenut muitakin karvajalkoja..

Kah siellä, Minimursut! Kakimon ja Hutimon!

Zen asettelee suolammen pintaa

Enää ei viitsi pulahtaa, muutoin kyllä..

Koiria puilta, puita koirilta..?

Zen auringonpaisteessa

Tuplasti enemmän maisemaa

Retken kuvat tallentuivat "vahingossa" laajakulmana, ja ne otettiin Leivonmäen kansallispuistossa.

Hiiohoi!

Lauantaiaamu. Ensilumi on satanut, pihalla on hiljaista, kaikki nukkuvat. Paitsi minä. Jostain käsittämättömästä syystä olen vapaaehtoisesti heräänyt vapaa-aamuna, ja suuntaan kohti meren rantaa.

Se laiva meni jo..

Passikin jäi kotiin..

Mutta kamera on mukana.

Kylmässä viimassa nostetaan purjeet..

..ja s/v Valborg vie meidät merelle.

Tämä - omin sanoin kuvailtuna punapurjeinen merirosvolaiva - on oikeasti puurakenteinen kaljaasi. Se on sodan aikana rakennettu hiekkajaala, rahtilaiva, nykyinen koulupurjelaiva ja kuuluu perinnelaivarekisteriin.

Terva tuoksuu, puu natisee, alkuun ikkunoista tippuu skanssiin hiljalleen sulavaa jäävettä, loppuretkestä saunan kosteus tiivisttä höyryn pisaroiksi kattoon. Sää ei ole perinteinen purjehdukselle, mutta meri on lähes tyyni, ja harmaasta aamusta kuoriutuu upea aurinkoinen päivä, ja valo merellä on aivan omaa luokkaansa..!

Valborg vei meidät ensin kotisatamastaan Halkolaiturista Kauppatorin rantaan, missä nostimme muutaman aikaisin liikenteessä olevan turistin iloksi punaiset purjeet. Merirosvot, merikarhut, vedenneidot ja kaikenmaailman merimursut pääsivät töihin ja roikkumaan köysissä. Tehokas kansihenkilöstö neuvoi ja opasti, emmekä törmänneet Klippanin laituriin tai edes Silja Symphonyyn.. Sillä aikaa sauna lämpeni, ja keittiöstä alkoi nousta ihanat tuoksut kannelle.

Kun sormet olivat niin jähmeessä, ettei kameran laukaisijaa enää kyennyt painamaan, siirryimme messiin syömään, saunaan lämmittelemään, ajoimme Suomenlinnan ympäri ja päädyimme Vallisaareen. Siellä jalkauduimme tutkimaan saarta. 

Maata näkyvissä!

Kohti auringonlaskua

Helsinki tiivistettynä

Muumitalvimainen maisema

Tämä oli ensimmäinen käyntini Vallisaaressa, ja vaikka lumi oli jo maassa, puut paljaina, ja vain satunnainen tuulenvire kahisutti pystyynkuivuneita heiniä, saarella oli oma tunnelmansa, ja houkutteli tutkimusmatkalle. Historiaa, jännitystä ja kauniita näkymiä riittää joka kolkalle, ja täällä voisi viettää kokonaisen päivän - kesällä sen varmasti teenkin. Retken kruunasi upea lehmuskuja (jota on pakko tulla keväällä katsomaan, sen vehreys varmasti särkee silmiä!), joka johdatteli meidät Aleksanterinpatterin päälle. Sieltä avautuu täysin uusi maisema niin merelle kuin kohti Helsinkiäkin. Kaikki tutut rakennukset tiivistyvät yhteen näkymään, ja totean taas kerran, että Helsinki on loppujen lopuksi kovin pieni pitäjä, joka mahtuu yhteen valokuvaan, lentokoneen moottooriin (koneesta katsottuna), ja tuntuu kovin sympaatiselta täältä päin katsottuna. 

Marraskuun ankeus ei yleenä houkuttele merelle, ellei kadota risteilyaluksen uumeniin ja pelätä syysmyrskyä, mutta tämä lauantai oli poikkeus. Meri osaa yllättää aina.

Yksi hienoimmista retkistä!

Fiskarin vettä

Aiemmista vesiheijastuksista inspiroituneena lataan tähän muutaman kuvan lisää. Fiskarsin ruukki on kesäisin ainakin meikäläisen sydäntä lämmittävä kohde, mutta tuttuja kohteita kannattaa tutkia joskus muulloinkin, niin saattaa nähdä jotain uutta. Joulu(markkinat) saattaisi ehkä olla kiinnostavin ajankohta kesän jälkeen, mutta pelkkä samoilu ruukin alueella, kahvittelu ja pienet taide-elämykset - saa niistä ihan mukavan lauantain milloin vain!

Kävimme kattilaostoksilla lokakuun loppupuolella, viimeisten lehtien putoillessa veteen ja kylmän pakkasta lupailevan tuulen pistäessä vauhtia askeliin. Näistä maisemista on tainnut muutama muukin taitelija (itse voin tituleeraantua vain oman elämäni vastaavaksi) inspiroitua vuosisatojen aikana (ruukki sai alkunsa jo 1600-luvulla!). Joitain asioita ja aiheita voisi nimittäin katsella aina vaan. Vesi vaihtaa aina olomuotoa, näköä ja tunnelmaa.. Kahta samanlaista hetkeä ei ole.

Fiskars

..on myös joen nimi.

Pesutupa, jossa on nykyään kahvila

Mylly

Tätä kirjoittaessani ulkona pyryttää lunta sakeasti. Marraskuussa! Upean aurinkoisen syksyn kruunaa aikainen talvi! Olisiko parempaa voinut paluumuutoltamme toivoa (vaikka haukuinkin elokuun lyttyyn)!

Tiedän, ettei moni teistä tykkää talvesta ja kylmästä, mutta kun asuimme kaksi talvea Keski-Euroopassa, missä talvi kävi kylässä kerran vuodessa, kaksi tuntia kerrallaan (ja muu aika talvesta sataa vettä, on kylmää, ja TODELLA pimeää (Suomessa on sentään katuvalot kaikkialla)) kaipasin oikeaa talvea ja lunta enemmän kuin koskaan! Nyt se on täällä, ja rakastan jokaista hetkeä.

Jospa voisi aina siirtyä viimeisten lehtien pudottua suoraan lumiseen talveen näin!

Kivimeri

Jos kulkee synkän metsän läpi..

..kiipeää mahdottomalta tuntuvalle kukkulalle..

..seuraa polkua puron reunaa pitkin..

..päätyy rantaan..

..jonka rannalla voi hetken hengähtää.

Ja kun vielä hetken kiipeää..

..pujottelee puiden välistä kohti huippua..

..huomaa pian seisovansa huipulla..

..kivimeren päällä.

..olo on silloin voittamaton!